torstai 26. elokuuta 2010

Kaikki sai alkunsa...















...siitä että Hertta tuli taloon. Olen aina kuvitellut että Titta on se kiltti ja helppo koira. Olen tyytynyt siihen että se tottelee minua silloin kun se sattuu sille sopimaan. Tittahan menee vaikka perse edellä puuhun saadakseen palkkansa ja tätä asetelmaa olen ruokkinut kuvitellen että se toimii. Mutta kun Perhe Jänis tai Kettu Repolainen on loikkinut ympäri metsää yön aikana on aivan sama Titan kannalta onko minulla taskussa herkkuja vai ei, Jänis vie voiton mielenkiinnossa. Ja Tittahan tietää että palattuaan luokseni olen NIIN iloinen että se saa palkkansa jokatapauksessa. Kuka voittikaan? Pitkään luulin että se olin minä koska Titta tuli loppuviimein luokseni, voi kuinka väärässä olenkaan ollut.


















Hertta liittyy tähän siten että silmäni on ajan kanssa avautuneet koskapa Hertta on käyttäytyy huonosti näkyvämmin, eli kokoajan ja kovaäänisemmin. Se räyhyää vastaantulevat koirat, se pomppii vasten ja kävelee meidän yli sohvalla. Hertta on se joka vetää hihnassa eikä suostu jäämään kotiin muiden kuin minun ja Titan kanssa. Se ei pysty keskittymään treeneissä.
On tullut aika katsoa peiliin. Myöntää että paskat on housussa eikä se tunnu mukavalle. Että koirani eivät voi luottaa minuun. Nyt on aika toimia niin että koirat voivat olla koiria ja niillä on paikkansa.


















Koskapa minulla on tunne että en omin voimin tähän kaikkeen kykene on minun ollut pakko kysyä neuvoa. Kasvattajan kanssa puhuttiin puhelimessa ja sain paljon apua, Kiitos Tarja! Tilanne on nyt kuitenkin sellainen että otin yhteyttä paikalliseen ongelmakoirakouluttajaan Maria Seppäseen . Kävimme "Neuvolakäynnillä" jonka seurauksena olen aloittanut Jääkauden. Tarkoittaa sitä että koiria ei saa huomioida millään lailla, niitä ei saa katsoa, niille ei saa puhua; ei kehua, ei kieltää. Eikä ne saa koskettaa meitä. Tätä jatketaan niin kauan että koirat luovuttaa. Sen jälkeen aloitetaan uudelleen koulutus, tämähän oikeastaan on meidän ihmisten uudelleen koulutusta, koirat toimii niin kuin niitä kohdellaan. Nyt ei kuitenkaan olla vielä niin pitkällä mutta muutosta on ilmassa.

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Juhannuksena.

Neidit kesäheinät

Lämmin päivä, kielet pitkällään kaikesta juoksemisesta. Kokko käytiin katsomassa ja ihmettelemässä ihmispaljoutta. Taas monta pientä kättä kävi rapsuttamassa ja yhtä monta kättä sai palkaksi kielen lipaisun.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Mää ja mää

Neljä vuaren pääst näin munt
istumas eläinmuseo aulas.
Ens tek miäl karat
mittä sanomat taka-Venäjäl
- olin täl välil tehny suuri virhei -
reippast menin kuitenki ja sanosin
Täälläksää hyvänaine ole ollu
koval äänel.

Ens mää peljästysin ko
viaras ihmine tule puhuma
mut ko munt tunsin,
laitin käsityän syrjä
- olin virkannu ketjusulmukoi,
toinen pää ol jo aikka uinu
Aurajoe suistost Itämerel
ja sotkenu pitkisiimoi mennesäs-
ja sanosin
Heii vaa.

Ja mää pyysin antteks,
et olin munt sil taval unhottanu
ja mää kyl hyvi ymmärsin,
nii vaa joskus käy
ja mee mentti mun kans kaffel
ja mää muistutin mul,
et olen ruvennu juama kaffen kans maitto
ja olis mul hiukka muutakin kerrottava.

Heli Laaksonen

maanantai 24. toukokuuta 2010

Bitch


Hertalla alkoi viimeviikon perjantaina elämänsä ihka ensimmäiset juoksut tasan 10kk ikäisenä. Lähinnä Hertta on omissa ajatuksissaan, hämillään tapahtumasta ja selkeästi ärsyyntynyt vuodosta. Vielä ei minun mielestä muutosta ole tapahtunut Titan ja Hertan välisessä suhteessa. Ehkä niillä on selkeä tieto kummallakin paikastaan.


En ole juurikaan puuttunut, eikä mitään suurenluokan välienselvittelyä ole koskaan ollutkaan. Toivottavasti rauha säilyy. Titta on kyllä merkkaillut enemmän kuin normaalisti, ihankuin silläkin olisi tulossa juoksu vai peitteleekö se vain Hertan hajuja, mene ja tiedä. Aika näyttää. Jokatapauksessa lapsikoiran viattomuus on tiessään ja talossa ei ole enää pikkukoiraa. Tai voi kyllä olla että Hertta ei pääse koskaan PikkuKoira liikanimestään.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Lintuja ja pohjavillaa

Äiti lähti kaupungille, ja mä jäin yksin koirien kanssa kotiin. Äiti oli laittanut aidan rakoihin koiruuksien pohjavilloja, joista linnut sitten saisivat pesätarpeita. Päätin kuvailla lintujen touhuja, ja näin hyviä kuvia sain aikaiseksi:

Tässä kuvassa lintu ei totisesti ole kasvattanut viiksiä, sen nokka nyt vain on ihan pullollaan karvoja.

Tämä on oikein hyvä otos, lintu pysyi vain noin kaksi sekuntia paikoillaan.

Nämä linnut olivat varmaan sitten keränneet tarpeeksi villoja, kun ei keräily enää kovin paljon kiinnostanut.
Kyllä nämä pohjavillat sitten osaavatkin olla käteviä!
Sitten me äidin kanssa leikittiin taiteilioita, ja tuotos oli tämä kuva!
Lintujen bongailu ei ollut Titan ja Hertan mielestä kovin jännittävää, ja ne päättivät sitten murjottaa eteisessä.
Loppujen lopuksi ne sitten siirtyivät sohvalle makoilemaan.
Kirjoittanut Inka.


maanantai 19. huhtikuuta 2010

Tyttöjen juttuja


Inkan pitkäaikainen haave on ollut päästä Titan kanssa Agilityyn. Pitkäaikaisella meinaan sitä että melkein 12 vuotiaan elämästä neljäsosa on mennyt haaveillessa. Launataina 17.4. oli KouvolanSeudunSeurakoiraKerhon järjestämä pääsykoe Agilityn alkeiskurssille. Pääsykokeisiin otettiin 30 ensin ilmottautunutta joista 15 eniten pisteitä saanut pääsisi kurssille.


Tässä vielä odotellaan kokeen alkamista. Inka ja Titta ihan rauhallisina, minua pikkuisen jännitti tyttöjen puolesta. Jännitin, pystyisinkö olemaan hiljaa, jakamatta neuvoja. Pystyin. Jännitin, keskittyisikö Titta Inkaan vai etsisikö minua katseellaan. Ei etsinyt. Turhaan jännitin, tyttöjen yhteistyö oli saumatonta.

Ensimmäisenä tehtävänä oli jättää koira paikalle, kulkea koirakujan (kuusi koirakkoa molemmin puolin) läpi ja kutsua koira luokse. Nappisuoritus!

Toinen oli seuraamistehtävä, seuraa, istu, käännös, seuraa, täyskäännös, juoksu, käännös, seuraa ja siinä se, taas nappi!

Vielä haastattelu ja sitten vain odottelua että kaikki saivat osiot suoritettua ja järjestäjät pisteet laskettua.


Odotellaan...Titta on siitä hauska että se jaksaa odotella ihan rauhassa, ihan muutaman kerran se kommentoi että tylsää...




Tyttöjen juttuja



Hymy herkässä! Uusi haaste edessä, koirakon yhteistyö arvioitiin niin sujuvaksi että pääsylippu Agin alkeiskurssille on taskussa. Tästä se varsinainen koitos alkaa ja yhteistyö syvenee ja varmasti joutuu myös koetukselle. Onnea matkaan!

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Hempukan vastaus haasteeseen

Hertta on saanut Ihan Oman Haasteen ja se tuli Titan suurelta Idolilta Onninmaan Onnilta.

Haastehan kuului: Etsi kaunein talvikuva mikä on otettu koirasi ensimmäisenä tai toisena talvena. Laita se blogiisi ja kerro tunnelmia noilta ajoilta. Heitä kuvahaaste eteenpäin seuraaville viidelle koiralle joilla on blogi.

Hertan kuva on tammikuulta ja kertoo paljon pikkuneidin luonteesta ja huumorintajusta.


Se VAANII, VAANII ja  HYÖKKÄÄ!!!

Useinmiten Titta ei ole ollenkaan edes huomannut Hertan vaanintaa ja tylsyyden huippu, piutpaut välittää sen hyökkäyksistä. No sehän ei Hempukkaa haittaa, mielikuvituksen varassa leikki saa vaarallisia käänteitä ja lopuksi suuri VOITTOO!!! saalis on kukistettu. Luulen että Hertasta tulisi Hyvä Paimen. Titan mielestä tämä on Erittäin Typerä Ja Lapsellinen Leikki.

Mietin että onko tämä haaste jo menneen talven lumia mutta koska tänä aamuna maassa oli uusi lumikerros, heitämme haasteen vielä eteenpäin!

Teidät on haastettu:




maanantai 22. maaliskuuta 2010

Haasteet

Pikkuisen nolona lähden vastaamaan haasteisiin jotka Titta on saanut jo aikaa sitten. Mutta ennätin kuitenkin ennen lumien sulamista! Viimein löysin kuvat joilla halusin vastata haasteisiin. ( kuvat on ollut sulassa sekamelskassa koneella, viikonloppuna viimein sain ne järjesteltyä )
Toisena haastajana Onninmaan Tiukunen  ja toisena Sonyn oma Hilmuri. Koska haasteita on kaksi aion vastata kahdella kuvalla.


Eli haaste kuuluu näin:

Etsi kaunein talvikuva mikä on otettu koirasi ensimmäisenä tai toisena talvena. Laita se blogiisi ja kerro tunnelmia noilta ajoilta. Heitä kuvahaaste eteenpäin seuraaville viidelle koiralle joilla on blogi.

Ensimmäisenä kuva Titan ensimmäseltä talvelta. Se muutti meille helmikuun ensimmäisenä päivänä, tässä kuvassa on ollut meillä vasta vähän aikaa. Ollaan tultu moikkaamaan Äitiä,


sisko Lulua ja iso-veikkoja Jullea ja Rölliä. Jännä on ollut Titalle aina se tärkein asia maailmassa. Jännä kärsivällisesti aina otti vastaan Titan ylitsepursuavat huomionosoitukset. Silti aina yhtä onnellisena se lähti meidän kanssa takaisin kotiin. Tuona talvena kävimme usein Uman luona koskapa välimatka oli vain 15 min autolla. Tämä oli se talvi jolloin tutustuin Umaan ja tästä alkoi aika jolloin sain oppia paljon niin eläimistä, ihmisistä kuin yleismaallisistakin asioista. Tulen olemaan aina kiitollinen siitä että sain tuntea Uman tämän lyhyen ajan. Terkkuja!


Toinen kuva toiselta talvelta ja sen nimi on pukki kaalimaan vartijana. Inka ja Tuuli on rakentanut päivällä takapihalle lumiukon porkkananenineen kaikkineen.


Ja koska Titta on ollut aina suuri kulinaristi se päätti käyttää tilaisuutensa hyväksi ja syödä nenän parempiin suihin.


Heitämme haasteen eteenpäin seuraaville koirille: